Kyselytutkimus: suomalaiset välttelevät hyötyliikuntaa ja pelkäävät kuntosaleja

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta ovat tyytymättömiä omaan liikkumiseensa. Syyt liikunnan välttelyyn vaihtelevat huonosta säästä kuntosalien pelkäämiseen. Tiedot käyvät ilmi ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin teettämästä kyselytutkimuksesta. Fyysisesti kaikkein aktiivisimpia suomalaisista ovat 40–49-vuotiaat, joista 72 prosenttia kertoo harrastavansa liikuntaa […]

Taide auttaa psykiatrisen osaston nuoria osallistumaan yhteistyöhön ja henkilökuntaa uudistamaan työtään

Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä on syyskuun ajan käynnissä ainutlaatuinen taiteilijaresidenssi. Psykiatrisen osaston nuoret sekä henkilökunta tekevät kuva- ja pelitaidetta yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Britannialainen kuvataiteilija Dawn Prescott sekä suomalainen pelitaiteilija ja soveltavan elektroniikan osaaja Tuukka Pasanen tekevät […]

Tästä vinkit hyvään lämmittelyyn ennen salia tai muuta treeniä!

Treenivinkkejä kaipailee erityisesti silloin, jos ei keksi enää mitään uutta tai on juuri aloittamassa esimerkiksi kuntosalitreenejä. Kuntosalitreenaamisessa auttaa henkilökohtainen valmentaja, mutta vinkkejä voi kerätä muutenkin! Hanna Ikonen kutsui vieraakseen Matleena Niskasen, joka on bodyfitness-harrastaja sekä […]

Alzheimerin taudin riskigeeni APOE4 horjuttaa aivojen tulehdussolujen toimintaa

Uudella ihmisen kantasolumallilla tehty tutkimus paljastaa, että Alzheimerin taudin yleisin riskitekijä, apolipoproteiini E4, vaikuttaa erityisesti ihmisen aivojen tulehdussolujen, mikrogliojen, toimintoihin. Tulokset voivat avata uusia hoitomahdollisuuksia Alzheimerin tautiin. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Stem Cell Reports -tiedelehdessä. Voidakseen tutkia ihmisen […]

IT-osaajien jaksamiseen ja aivohuoltoon lisää huomiota

Tiesitkö, että yleisin sairauspoissaolon syy IT-alalla on työntekijän psyykkiset oireet? Tamperelaisessa ohjelmistoyrityksessä Geniemissä puhutaan avoimesti jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Myös mielenterveysasioista on keskusteltu henkilöstölähtöisesti. − Huomasimme, että yleiseen mielenterveyskeskusteluun on aika luoda positiivisempaa virettä ja rohkaista […]

Väestön ikääntyminen ja lihominen kiinnostavat tutkijoita

Suomen Lääketieteen Säätiö vastaanotti 717 apurahahakemusta vuoden 2019 apurahahaussa. Mielenterveyden ongelmien yleistyminen ei yllättäen näy hakemuksissa. Syövät ja neurologiset sairaudet ovat suosituimmat tutkimuskohteet Suomen Lääketieteen Säätiön vuoden 2019 apurahahaussa. Hakemuksista 28 prosenttia koskee näitä tutkimuskohteita.  […]