IT-osaajien jaksamiseen ja aivohuoltoon lisää huomiota

Tiesitkö, että yleisin sairauspoissaolon syy IT-alalla on työntekijän psyykkiset oireet? Tamperelaisessa ohjelmistoyrityksessä Geniemissä puhutaan avoimesti jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Myös mielenterveysasioista on keskusteltu henkilöstölähtöisesti.

− Huomasimme, että yleiseen mielenterveyskeskusteluun on aika luoda positiivisempaa virettä ja rohkaista ihmisiä puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Hienoissa strategioissa ja prosesseissa, kuinka ”masentuneen työntekijän tapaus hoidetaan” unohdetaan aidosti kohdata yhteinen työkaveri, joka tarvitsee apua. Haluamme rakentaa IT-alalle keskustelevaa työkulttuuria, joka vahvistaa yksilöiden hyvää mielenterveyttä. Pitkäkatseisempi toimintamalli on kestävämpi myös yhteiskunnan ja työelämän kannalta, sanoo Essi Wäck Geniemiltä.

− Uskon, että suurin osa alan toimijoista tiedostaa aiheen tärkeyden työntekijöiden hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kannalta sekä osaajien syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Meille on tärkeää, että ihmisillä on hyvä olla, että he jaksavat tehdä tätä duunia, ja että työ lisää myös heidän onnellisuuttaan, Wäck jatkaa.

Työterveyspsykologi: ”Työyhteisö, jossa työntekijät tuntevat toisensa ja välittävät aidosti toisistaan, voi olla yksilölle keskeinen voimavara”

Yleisin syy IT-alalla sairauspoissaoloihin on mielenterveyden oireet ja sairaudet. Sen jälkeen tulevat hengityselinsairaudet ja tuki-liikuntaelinsairaudet. Mielenterveyden syistä johtuvia sairauspäiviä oli vuonna 2018 IT-alalla keskimäärin 23 % kaikista sairauspäivistä, kun kaikkien toimialojen keskiarvo oli 15 %. Saman aineiston mukaan sairauspoissaolopäiviä per henkilö oli IT-alalla keskimääräistä vähemmän.

− Yleisesti työelämän intensiteetti on kasvanut, käsittelemme muutoksia lyhyellä aikajänteellä ja työ on monilla aloilla projektiluontoista. Kun työ on sopivan haastavaa, se tarjoaa mahdollisuuksia oppia uutta ja projektit etenevät, työ on palkitsevaa ja mielekästä. Samat työn elementit voivat aiheuttaa uupumusta ja haasteita elämänhallinnassa, kertoo työelämän ja työhyvinvoinnin asiantuntija, työterveyspsykologi Päivi Rissanen.

− IT-alalla työolosuhteita voi mukauttaa ja keventää ilman sairauspoissaoloja, toisaalta vastuulliset työtehtävät voivat nostaa kynnystä jäädä pois töistä. Mitä ennakoivampaa työn tekeminen ja siitä keskusteleminen ovat, sitä paremmin voidaan ottaa huomioon niin tiimin kuormitus kuin yksilön jaksaminen. Tarvitsemme kaikki aivohuoltoa. Lisäksi työyhteisö, jossa työntekijät tuntevat toisensa ja välittävät aidosti toisistaan, voi olla yksilölle keskeinen voimavara, Rissanen sanoo.

”Me kaikki tarvitsemme aivohuoltoa”, sanoo työterveyspsykologi Päivi Rissanen.

Keskustelu, positiivinen palaute ja yhdessä vietetty aika on tärkeää

Geniemin työyhteisön keskustelukulttuurin avoimuutta ja yhteisöllisyyttä kehitetään monin tavoin. − Meidän kulttuuriin kuuluu, että asioista puhutaan matalalla kynnyksellä. Kun haasteet ja ongelmat ratkotaan yhdessä, syntyy luottamus, että asioista myös selvitään yhdessä. Näin syntyy matalampi kynnys myös jakaa kokemuksia työyhteisölle. Työporukan tapahtumissa pidettävät kiitos- ja positiivisen palautteen open mic -puheet ovat muodostuneet tärkeiksi hetkiksi meille kaikille. Yhteisten kiitoshetkien lisäksi johtoryhmän viikoittain valitulle henkilölle lähettämä postikorttitervehdys yllättää ja ilahduttaa. Erilaiset kohtaamiset ja tapahtumat huipentuvat jokavuotiseen OfficeAbroad-reissuun, joka on auttanut siinä, että jengi tuntee toisensa ja luottavat toisiinsa paremmin, Wäck kertoo.

Geniemillä töitä tehdään tavalla, joka tukee hyvinvointia ja ottaa huomioon myös muun elämän. Yrityksessä kannustetaan liikunnalliseen arkeen yhteisten liikunta-aktiviteettien kautta. Opiskelu ja työelämä sovitetaan joustavasti yhteen ja halutessaan työntekijä voi siirtyä tekemään lyhyempää työaikaa. Työpsykologin lisäksi tarvittaessa työnantaja tukee myös perhe-elämän haasteissa. Isojen elämänmuutosten tai pitkien poissaolojen jälkeen on tiivis seuranta ja tuettu työhön paluu. Kansainvälistä mielenterveyspäivää vietetään 10.10.

Kiinnostaako työhyvinvointi? Katso Fiksut-jakso aiheesta työhyvinvointi ja vaihtoehtoinen liikunta.

Kuvat: Geniem